Kuusi kuntaa ja 200 kilometriä

Siitä lähtien kun maaginen sadan kilometrin lenkin pituus tuli rikottua (syksyllä 2010), on ollut mielessä kokeilla seuraavaa rajapyykkia, eli 200 kilometrin lenkkiä. Pisin lenkkini oli ns. Tour de Siikalatva, jossa Kestilässä asuessani ajoin läpi kaikki Siikalatvan seudun kylät läpi. Eli Rantsila, Pulkkila, Piippola, Pyhäntä ja Kestilä. Tuo 145 kilometrin matka tuli ajettua kahteen kertaan, joten pitkistä matkoista oli kokemusta. Eihän kaksisatanen olisi kuin 55 kilometriä lisää.

Ensimmäinen kilometri takana

Ensimmäinen kilometri takana

16.8.2014 se aamu sitten koitti. Lämpötila +12’c, tyyntä ja aurinko oli noussut puolipilviselle taivaalle. Kello 7.00 torilla oli hiljaista. Vain toinen pöljä, Kilometrikisan joukkueemme piikkipaikkaa pitävä Arto Paananen, oli hypännyt pyörän selkään ja oli reppunsa kanssa selvästi valmiina ajamaan hieman normaalia pidemmän lenkin. Ja kun muita ei näkynyt, noustiin satulaan ja lähdettiin kirkonkylän pinnasta pyörittämään ketjuja kohti Hännilänsalmea.

Reissun suunnittelu alkoi kesäkuun lopulla, kesäsatasen (Juttu: ”Viipyyläiset lenkillä”) lenkin jälkeen puolihuumorilla  heitetystä ”seuraavaksi sitten 200 kilometriä” lauseesta. Homma jäi joksikin aikaa hautumaan kunnes sitten heinäkuun lopulla homman perään aleltiin tosissaan kysellä. Tuumailtiin reittivaihtoehtoja ja ajankohtaa ja kun päivämääräksi loksahti 16.8. niin sitten oli jo alettava tekemään asialle jotain. 9. elokuuta lyötiin reitti lukkoon. Tarjolla olisi Kannonkoskea, Saarijärveä ja Kivijärveä. Googlen kartan mukaan 209 kilometriä asfalttia.  Parhaimmillaan lenkille olisi lähtenyt neljä henkilöä, mutta kaksi jäi sitten pois muiden menojen ja vammautumisten takia pois. Joten jäljelle jäivät Arto ja minä. Lenkkiviikolla sitten vielä keskusteltiin reitistä vähän tarkemmin, mitä otettasiin mukaan ja millaisella varustuksella liikenteeseen. Energiaa paljon mukaan ja kahvipaikat käytettäisiin tarkasti hyväksi lisätankkauksen apuna. Vielä lenkkiä edeltävänä päivänä tsekattiin reitti läpi, tarkistettiin keliennuste ja varmistettiin mitä kumpikin ottaa mukaan. Hommaan oltiin omasta mielestä valmiina.

Pyörätietä Kannonkoskella

Pyörätietä Kannonkoskella

Sinistätietä ajellessa kohti länttä tarkennettiin vielä lenkin strategiaa. Viiden kilometrin vedot keulilla ja sitten peesiin huilaamaan ja kun kerran keli on mitä mainioin, pidetään ensimmäinen tauko Kannonkoskella. Tunti ja neljäkymmentä minuuttia myöhemmin Kannonkosken kirkonkylä ilmestyi eteemme. Alkuperäinen suunnitelma oli topata Seolla kahvilla, mutta näytti aukeavan vasta kello yhdeksän, joten sitä emme jääneet odottelemaan. Pienen pyöriskelyn jälkeen torilla paikkoja virittelemässä ollut väki vinkkasi että K-Kaupasta saa kahvia, joten hurautimme pari sataa metriä takaisin päin ja fillari parkkiin. Ja sieltäpä löytyi pannullinen tuoretta kahvia ja sopuhintaan 0 euroa. Ruhtinaalliset kiitokset kahvista ja pihalle nautiskelemaan aamusta ja energiapatukoista. Arto oli ollut reippaana ja vääntänyt pari voileipää matkaan joten ei tarvinnut kahta kertaa houkutella kun hyökkäsin jo leivän kimppuun. Evästauon jälkeen matka jatkui kohti Saarijärveä.

Saarijärvi ja matka jatkui kohti Karstulaa

Saarijärvi ja matka jatkui kohti Karstulaa

Saarijärvellä pysähdyttiin  S-Marketille kahville ja mutustelemaan kahvilan antimia. Ruisleipää mehevällä täytteillä ja kuppi kahvia. Täytettiin vesipullot ja ostettiin suolakurkkuja matkaevääksi. Takana oli 74 kilometriä ja aikaa oli kulunut 3 tuntia 13 minuuttia. Keskinopeus 23,2 km/h. Ehkä pikkuisen liian lujaa siihen mitä olin suunnitellut. Mutta tässä vaiheessa ei huolestuttanut. Olihan kuitenkin tyyni keli ja puolet matkasta on saanut ajella toisen peesissä. Oma vesipullo oli vajentunut huolestuttavan vähän joten siihen pitää kiinnittää enempi huomiota. Tankkaustauon jälkeen jatkettiin matkaa vanhaa tietä läpi keskustan kohti tietä numero 13.

Kalusto parkissa hieman ennen Humppia

Kalusto parkissa hieman ennen Humppia

Saarijärven ja Kivijärven väli oli taukopaikkojen suhteen aika kuivaa joten päätettiin ottaa tauot ihan fiiliksen mukaan. Saarijärven luoteispuolella ihmeteltiin viimeisimmän myrskyn aiheuttamia metsätuhoja ja Ahvenlammen kohdalla hienoja maisemia. Tuuli oli alkanut nostamaan päätään hieman ja kevyt vastatuuli yritti jarruttaa menoamme joten vuoroista täytyi pitää hieman tiukemmin kiinni. Jalat alkoivat ilmoitella myös olemassaolostaan. Pientä pakotusta etureisissä, mutta ei ihme. Mittari pyörän tangossa alkoi jo näyttää puolivälin krouvia eli 100 kilometrin lukemia. Eli siis sopiva tauon paikka ja vähän lisäenergiaa bussipysäkin huiteilla. Yllättäen taukopaikalla oli totaalisen tyyntä. Mihin lie tuuli silloin katosi?

Pikainen vilkaisu Sportstrackerin lukemiin kertoi että keskinopeutemme oli jatkuvasti noussut, joten pientä himmailun tarvetta olisi, jos meinattaisiin kunnialla selvitä takaisin Viitasaarelle. Hiljentelyyn tarjoituikin luontaisia pätkiä kun ohitettiin Karstulan kylistä Humppi, Vastinki ja Oinoskylä. Hienoja pikkukyliä joissa riitti ihmeteltävää eikä niistä vain pystynyt hurauttamaan vauhdilla ohi. No.. vauhdin hidastumista auttoi hieman sekin että sekä Vastinkin, että Oinoskylä ovat molemmat pienien mäkien päällä. 123 kilometriä ja reipas 5 tuntia ja olimme taas Sinisellä tiellä ja niinsanotulla takaportilla. Eli jos keli tai kunto olisi äitynyt aivan surkeaksi niin tästä olisi vielä perääntymisen mahdollisuus takaisin Viitasaarelle. Kyltti kertoi houkuttelevasti matkaa olevan 45 kilometriä, mutta tähän oljenkorteen ei ollut tarvista. Risteyksessä pieni tauko ja pieni 18 kilometrin siivu Kivijärvelle jossa oli tarkoitus pitää hieman pidempi tauko. Siitä risteyksestä lähtiessä todettiin että Saarijärveltä ostetut suolakurkut oli edelleen syömättä. Joten otetaan yksi välitauko vielä ennen Kivijärveä. Muisteltiin että jossain kohtaa olisi lähde josta saataisiin pullot täyteen joten vetäistään kurkut siinä ennenkuin muhivat ihan syömäkelvottomiksi.

Juomapiste Kivijärven Myllyperällä

Juomapiste Kivijärven Myllyperällä

Ja muistettiin ihan oikein. Kivijärven Myllyperällä, aivan tien varressa oli levähdysalue johon oli rakennettu tankkauspiste. Noin 1,3 kilometrin päästä Juotturuuhen lähteestä oli johdettu putkea pitken raikasta juomavettä matkailijoiden virkisteeksi. Paikkaa selvästi pidettiin hyvässä kunnossa ja kaivon luona oli myös pieni selvitys paikan historiasta. Paikallinen asukas Kalle Masalin oli 1999 juomapisteen rakentanut alunperin hieman lähemmäksi lähdettä ja 2003 Tiehallinnon Keski-Suomen piirin avustuksella paikka on siirretty nykyiselle paikalleen Heitjokivarteen. Ja kävipä tuuri. Vedenhakureissulla oli meidän kanssa samaan aikaan myös itse mr. lähdevesi, eli Kalle Masalin, joten saimmekin sitten rutkasti lisätietoa paikasta ja sen erikoisuuksista. Tauko sitten luonnollisesti venähti aiottua pidemmäksi.

Heitjokivartta lähteen seutuvilla

Heitjokivartta lähteen seutuvilla

Kivijärvellä pidettiin sitten suunnitelman mukainen tauko, eli kahvia ja ruisleipää. Takana 138 kilometriä ja jokunen vielä edessä. Vielä ei uskaltanut ääneen ajatella että loppumatka olisi edessä. Kivijärven keskustan läpi ajellessa hoksasin että ne suolakurkut edelleenkin köllöttelee Arton repun pohjalla joten pakko ne on pysähtyä syömään. Joten otettiin vielä pikainen tauko Hevoskivellä ja syötiin kurkut pois ja sitten suunnaksi Kinnulan Saarenkylä. Hieman reilu kymppi talousmetsän tuijottelua ja päästiin ihmettelemään Saarenkylän hulppeita maisemia. Rantatontit näyttivät olevan 40% alennuksessa, joten valtaisaa imua ei Kinnulan projektilla ole vissiinkään ollut vaikka asfaltti vielä mökkiteillä kiilteli uutuuttaan. Asuntoautoja, -vaunuja sekä veneitä oli satamassa ihan mukavasti, eli ainakin kalastajat olivat ottaneet paikan omakseen. Saarenkylän jälkeen olikin sitten tiedossa reitin ehkä tylsin osuus. Ei juuri mitään nähtävää vaan puuduttavaa puurtamista. Ja sitten kroppa päätti varoitella matkan vaaroista. Arto oli Saarenkylän jälkeen keulilla ja päätti nykäistä ennen Viitasaaren tietä olevan mäen vähän reippaammin ylös. Enpä sitten halunnut tippua peesistä pois vaan sinnittelin perässä ja sepä alkoikin ikävästi kiristellä polvitaipeita.

Pieni vauhdin himmaaminen auttoi ja koivet alkoivat taas toimia, mutta siihen ei olisi pitänyt tuudittautua. Naarajärven kohdalla pidettiin pieni tankkaustauko ja reipas 160 kilometriä alkoi tuntumaan tosissaan jaloissa. Pieni polte jatkuvasti reisissä joten nyt kun vain malttaisi ottaa ainakin ylämäet pitäisi malttaa ottaa iisisti. Vaan eipä malttanut. Salmijärven kohdalta alkaa reipas nousu ja siihen ensimmäiseen jyrkempään portaaseen tuli otettua liian reipas asenne. Silloin kramppasi vasemman polven taive ja etureisi siihen malliin että olin varma että nyt loppui matka tähän. Vauhdin pudotus ja mäen loivemmalla osuudella sitten aivan varovaista pyörittelyä ja koipi asettui. Viimeinen rykäisy sitten erityisen varovasti ja näytti siltä että hommasta selvittiin säikähdyksellä. Todettiin yhdessätuumin että otetaanpa nyt ihan oikeasti rauhallisemmin loppumatka kun ei sitä matkaa niin järjettömän paljon ole enää jäljellä. Sellainen normaalin iltalenkin verran. Tällä välillä bongattiin myös kolmas viipyyläinen kun Seija oli omalla Kivijärven lenkillään. Ei saatu mukaan peesiin, vaikka houkuteltiin, vaan lähti jatkamaan matkaa kohti Saarenkylää.

Saarenkylä – Wiikin kartano osottautui omalta osaltani raskaimmaksi pätkäksi, mutta niin se vain taisteltiin. Mäet rauhallisemmin ylös ja pientä koiven oikaisua alamäen viihdykkeeksi. 300 metriä ennen nelostietä pyörän mittari raksahti lukemaan 200 kilometriä ja se oli pieni nyrkki kohti taivasta tuuletuksen paikka. Tuntui että vaikka pyörä kosahtaisi siihen paikkaan niin tavoite oli saavutettu! Wiikinkartanon portaita kävin kokeilemassa, mutta jalat eivät oikein totelleet kävelyliikkeitä suuntaan eikä toiseen. Kartano oli jo kiinni joten otettiin muuten vain pieni jaloittelutauko ja sitten loppukiri nelostietä kohti kirkonkylää. Viitasaari 15 kilometriä näytti ensimmäinen kyltti nelostiellä ja Taimoniemen Viitasaari 9 kilometriä nosti jo suupieliä ylöspäin.

Kurkela oikealla ja Vaarinvuori etuvasemmalla. Nyt alkaa jo hymyilyttämään!

Kurkela oikealla ja Vaarinvuori etuvasemmalla. Nyt alkaa jo hymyilyttämään!

Nesteen risteyksestä käännyttiin kirkonkylän pyöräteille ja alkoi ansaittu tuulettelu. ”Perhana.. niin me vain tehtiin se. 200 kilometriä!”. Viimeinen 50 kilometriä oli jo fiilistelty Torigrillin eväitä ja suupielet kuolasta valuen kaarrettiin keskustan läpi grillimätön ääreen. Ei ehkä se fiksuin valinta, mutta se oli nyt kulkaa aivan sama! Nämä mätöt oli ansaittu sanoi kroppa mitä tahansa. Tekihän se välillä kipeää ja homman mielekkyyttä tuli eräänkin kerran tuumailtua loppumatkasta mutta nyt se on tehty. Ei tarvitse enää syyspimeillä tuumailla että ”eipä tullut kaksisatasta ajettua, jospa sitä ensi kesänä yrittäisi”.

Reissun speksit pähkinänkuoressa.

Reissun speksit pähkinänkuoressa.

Vaikka koivissa nyt reilu 12 tuntia lenkin päättymisen jälkeen tuntuukin ja yöllä piti pariin kertaan käydä oikomassa kramppeja, niin oli kyllä hieno reissu. Eväitä oli riittämiin, taukoja sopivasti ja sää täydellisyyttä hipova. Ja fiksu päätös oli lähteä jonkun kanssa tuota reissua sotkemaan. Ehkä tuo itsekseen olisi tullut ajettua hitaammin, mutta pää kesti varmasti paremmin kun pystyi välillä avautumaan matkaseuralle vaivoistaan. Pieni tankkauspoliittinen virhe tuli varmasti tehtyä koska koivet alkoivat kramppaamaan Keitelepohjan tietämillä. Pitää vielä tuumata reitti läpi ja mitä tuli syötyä ja missä välissä. Nimittän Wiikin kartano – kirkonkylä väli sujui taas loistavasti.

Pieni tekninen huomio: Kuten tuosta puhelimen Sportstrackerin kuvankaappauksesta näkyy, akku kesti juuri tuon lenkin. Jäljelle jäi virtaa 7%. Puhelin oli virransäästötilassa ja pelkästään GSM-verkossa. Päällä siis tuo ohjelma ja GPS. Pari tekstiviestiä lähetin matkalla ja pari kertaa avasin netin kun pistin väliaikatietoa Viipyyn FB-ryhmään.

Noh.. lähdenkö uudestaan. No en varmasti! Oliko tuossa lenkissä mitään järkeä? No ei todellakaan! 😀 Mutta saattaahan tuo mieli muuttua kun aika kultaa muistot ja talvi taas taittuu kevääksi.

Suuret kiitokset matkaseuralaiselle eli Paanasen Artolle ja tietenkin muullekkin Viipyyn porukalle joka tsemppasi projektia niin ennen matkaa kuin matkan aikana! Tätä reissua sopii kyllä muistella talvipimeillä.

Julkaisu on kategorioissa Pyöräilevä toimistorotta and tagged , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

2 Responses to Kuusi kuntaa ja 200 kilometriä

  1. Risto says:

    Kuullostaa mukavalta. Haaveena joskus tehdä sama mutta lähtö Espoosta. Jos jaksaisi polkea Kallen lähteelle asti niin voisin olla tyytyväinen.

  2. Esa Kilponen says:

    Kiitos Petri! Hyvin ja mielenkiintoisesti kirjoitettu juttu. Tuttuja paikkoja. Tuli elävästi mieleen, kun 10 vuotta sitten tein elokuussa yksin samanmoisen hullun matkan. 210 kilsaa Viitasaarelta Kinnulan, Kivijärven, Kannonkosken, Saarijärven ja Uuraisten kautta Äänekosken Koivistonkylälle vanhempieni mökille. 10 tuntia matkaa ja keskinopeus 21 km tunnissa. Kiva mutta helteinen keli. Kivijärven Salen kohdalla söin jäätelöä, varjossa 29 astetta. Lanneveden jälkeen alkoi tahti hidastua ja tuntui, että enää oli pelkkiä ylämäkiä. No, silloin mies oli innostunut ja hyvässä kunnossa. Nyt ei enää. Teillä oli palkintoa Torigrillin mättöä, minulla savusaunan löylyt. Intoa ja tsemppiä kaikille ViiPyyläisille, kiva seurata teidän retkiänne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *