Maastopyöräilyä kirkonkylällä osa 1 – pohjoisen polut

Syksyllä 2012 tuli vihdoinkin hommattua maastopyörä. Pohjois-Pohjanmaan lakeudet eivät oikein tuoneet tarvetta moiselle kaksipyöräiselle, mutta muutto Viitasaarelle muutti tilanteen täysin. Vieressä oli Savivuori, joka suorastaan huusi rymyämistä maasturilla. Ja ollaanhan nyt sentään Keski-Suomessa: metsää ja maastonmuotoa löytyy. Alkuinnostus lopahti melko pian. Kirkonkylän seutu oli niin rikkonainen johtuen järvestä ja nelostiestä, että tuntui että täältä ei kunnon reittiä löydy. Polunpätkiä siellä täällä, mutta ei oikein yhtenäistä reittiä. Mutta enpä antanut periksi. Reippaan vuoden polkujen ja reittivaihtoehtojen penkomisen jälkeen jälkeen alkoi muodostumaan noin 17 kilometrin pituinen maastopyöräreitti, joka muutaman siirtymätaipaleen kautta yhdistää kolme polkuverkostoa toisiinsa Viitasaaren kirkonkylän pohjoispuolella.

Polkua Savivuorella

Polkua Savivuorella

Eli saanenko esitellä? Maastopyöräreitti: Savivuori – Vaarinvuori – Kurkela – Rauhanniemi. Tarjolla kuvia ja pari karttaa reitistä. Kartoille olen merkinnyt vihreällä värillä pätkät joilla päästään jo vähän maastopyöräilyn makuun, punaisella sorapintaiset siirtymätaipaleet (autotiet) ja sinisellä asfalttipintaiset siirtymätaipaleet. Vihreän ja punaisen raja on välillä häilyvä ja varmasti makuasioiden äärellä väijytään, mutta näkeepähän vähän millaisella alustalla ajetaan. Karttapohjat ja linkit ovat Openstreetmap-aineistoon (jatkossa OSM), jonne olen tuota polkuverkkoa piirrellyt. Osa poluista ei nimittäin ole siirtynyt vielä esimerkiksi kansalaisen karttapaikan aineistoon.

Peruslähtökohtana reitille oli: Paljon polkuja, vähän tietä ja vielä vähemmän asfalttia. Tietenkin pääsisi pelkkään polkuajeluun, jos pysyisi pelkästään yhdessä paikassa, esimerkiksi Savivuorella, mutta kun allekirjoittanut tuppaa kyllästymään maisemaan aika pian, niin pitää yhdellekkin lenkille saada paljon vaihtelua. Eli siirtymätaipaleet sallittaneen ja jos joku asfalttipätkä on mahdollista kiertää pidemmän kautta polkuja pitkin sehän on vain plussaa. Joten lähdetäänpä liikenteeseen Hepokankaalta kohti Savivuorta.

Savivuori

Savivuoren perusreitti. Punainen - siirtymä hiekkatie, sininen - siirtymä asfattitie, vihreä - ura/polku

Savivuoren perusreitti – kartta: OSM

Ensimmäinen rykäisy Savivuoren laelle ja sieltä alas oli kyllä ikimuistoinen. Kun olin saanut fillarin tunkattua tornin juurelle olivat jalat aikalailla spaghettia. Ja niillä koivilla kun sitten yritti ajaa DH-henkisesti polkuja pitkin alas niin alhaalla Kappelilla puhallellessa ei voinut kuin ihmetellä, että miten tuosta selvisi hengissä.  Jalat tutisivat vieläkin kuin haavan lehdet ja silmissä vilisi puita ja pururataa. Mutta yllättävän nopeasti koivet tottuvat jyrkkiin ylämäkiin ja loppukesästä tutina, jos nyt ei lopu kokonaan, vähenee ainakin huomattavasti.

Eli Savivuoresta on tullut allekirjoittaneelle lenkin lähtöpiste. Hepokankaantieltä Mäkitielle ja sieltä siten vapaavalintaista reittiä fiiliksen mukaan mutkitellen kohti näkötornia. Aika usein ajan Mäkitien päästä pienen ketunlenkin Näkötornin tien toiselle puolelle ja siitä sitten uraa pitkin maston ali museonmäelle. Museoalue on sen verran hieno paikka, että siitä on joka tapauksessa pakko ajaa läpi.

Savivuori - metsätyömuseo

Savivuori – metsätyömuseo

Ja kuten kartasta näkyy, reittivaihtoehtoja varmasti kymmeniä (Savivuori puhtaalla OSM-kartalla). Aika nopeasti tuo Savivuori on peruslenkillä ajettu, mutta se on vähän tarkoituskin. Tuolla saa kyllä pehmitettyä itsensä tällä maastokunnolla sellaiseen kuosiin että loppulenkin mielekkyys katoaa. Paikkapaikoin reitti kulkee pururataa pitkin ja se jos mikä on tahmainen ja raskas alusta ajaa. Yksi hauska vaihtoehto on hurauttaa tuosta Näkötornilta suorinta polkua alas. Eli katkoviivalla näkyvä polku joka menee myös ykkösen lenkin läpi. Alkupätkä on kunnon kiviporrasta ja kieli on syytä pitää keskellä suuta :D.

Polkua kappelin kupeella

Polkua kappelin kupeella

Lummeniementielle päästyään saa huristella pienen pätkän hiekkatietä, mutta heti Hiekan hautausmaan jälkeen pujahtaa kahdestakin kohtaa polku kohti rantaa. Siellä onkin yksi suosikkipätkistäni reitiltä. Upea rantapolku männikössä. Sopivasti mutkaa, kiveä ja juurta. Eli parempi pistää mieleen ne pätkät missä voi vilkaista maisemia ja missä taas on katse pidettävä tiukasti polun pinnassa. Tätä iloa riittääkin Paniaisniemeen asti, josta luontopolku jatkuu kyllä Lummenniemeen asti, mutta huomattavasti kapeampana ja juurakkoisempana. Eli ei meikäläisen taidoilla miellyttävää touhua laisinkaan. Mutta jos haluaa kunnon tekniikkajumppaa niin sinne vaan. Itse nousen yleensä aina tuosta Paniaisniemestä Lummenieniementielle ja huristelen sitä aina Lummeniemeen saakka.

Savivuoren seutu päättyy sitten pieneen valintaa asfalttisen siirtymätaipaleen ja kunnon mäkitunkkauksen välillä. Eli Sahiksen parkkipaikalta pääsee jatkamaan reittiä Haapaniementielle joko Laskettelijantietä (asfalttia) tai sitten nousemalla parkkipaikalta ylös luontopolulle. Siellä onkin edessä kunnon mäki (Kuva ”Polkua Savivuorella”),  joka ei ole vielä meikäläisen lihaksilla ja tasapainon hallinnalle päälle asti noussut. Ja märkänä tuo polku nousee vaikeusasteeltaan vielä pari pykälää. Mutta aika lyhyt matka tuosta on mennyt talutteluksi, kun siitä vaivanpalkaksi saa sitten huristella vauhdikasta uraa alas Savimäkeä vanhaa ”vitosen lenkin” pohjaa. Ura tuleekin sopivasti Laskettelijantien ja Haapaniemen tien risteykseen, josta siirrytään siirtymätaipaleelle kohti Vaarinvuoren maisemia.

Vaarinvuori – Kurkela – Rauhaniemi

Vaarinvuori - Kurkela - Rauhaniemi. Sininen - siirtymä asfaltti, punainen - siirtymä hiekkatie, vihreä - polkua/uraa. Reitti jatkuu sinisen pylpyrän kohdalta kohti nelostietä.

Vaarinvuori – Kurkela – Rauhaniemi.

Laskettelijantieltä hurautetaan Haapaniementien yli Saikaantielle ja siitä nelostien yli vanhalle Saikaantien liittymälle jota pitkin pääsee puutarhapalstojen ohi varsinaiselle Saikaantielle joka vie kohti Saikaanniemeä (kyllä.. Saikaantie on aikojen saatossa hieman pilkkoutunut). Noin 700 metrin soratien ajelun jälkeen Saikaantieltä kääntyy metsätieura kohti Vaarinvuoren takamaastoja (Vaarinvuori OSM-aineistossa). Metsätie kapenee ensin uraksi ja pienen alamäen jälkeen vielä poluksi. Tämän uran oikealla puolella on hieman teknisempi ja kapeampi lenkki, jota tulee silloin tällöin ajeltua.

Vaarinvuoren takaa pääseekin metsäteitä ja uria pitkin Laukkatielle, jonka jälkeen on tarjolla siirtymäpätkä Ravilantie – Kurkelantie. Kurjenpolven jälkeen kääntyy oikealle kevyenliikenteenväylä ja sitä huristellaan muutama sata metriä kunnes tullaan sähkölinjalle. Siitä lähtee polku oikealle joka vie Kurjenpolven ja Taimomäentien väliselle polkuverkostolle. Nuo polut on sen verran nopeita ja hauskoja ajaa, että joskus olen jumittunut sinne ottamaan uusintakierroksia pidemmäksikin aikaa.

Polkua Kurkelassa

Polkua Kurkelassa

Kurjenpolven takana olevan ”maankaatopaikan” kupeelta lähtee polku luoteeseen ja se vie Taimomäentien yli Korteniementielle asti. Tasaista, nopeaa ja hauskaa polkua alusta loppuun asti. Pieni pätkä Korteniementietä ja oikealle jää pieni hiekkalevennys jonka läpi pääsee kohti Taimolahtea kulkevalle polulle. Alkupätkä suht helppoa ajettavaa, mutta alamäki jyrkkenee ja muuttuu kivikkoisemmaksi ja juurakkoisemmaksi paikkapaikoin. Polulta pääsee Taimolahden suuntaiselle uralle joka vie takaisin Korteniementielle ja legedaariselle Rauhanniemen lenkin polkuosuudelle.

Rauhanniementie paahdetaan vielä räkä poskella kunnes päästään takaisin Haapaniemeniementielle jäähdyttelemään kotiinpaluuta varten. No.. ei tuo ihan jäähdyttelyksi mene. Siinä on vielä Savimäki edessä, joten kylmä ei kotimatkalla pääse tulemaan. Ja pääseehän tuosta vielä Laskettelijantien kautta uudelleen Savivuorelle, jos tuntuu että reisissä on jerkkua jäljellä.

Ei todellakaan mikään eeppinen maastopyöräreitti, mutta parasta (ja ainoa) mitä kirkonkylän pohjoispuolella on tarjota. Pikku variaatioiden mahdollisuuksia tuossa on ja vielä tänäkin syksynä on osunut silmään tarkistettavia polunpätkiä joista saa hyviä sakkolenkkejä perusreitille. Lisää pituutta lenkille saa kun hurauttaa vielä Isoaho/Miekkarinne seutuville Halkovuorelle, mutta se saa luvan olla ihan toinen tarina.

Julkaisu on kategorioissa Pyöräilevä toimistorotta and tagged , , , , , , , . Bookmark the permalink.

4 Responses to Maastopyöräilyä kirkonkylällä osa 1 – pohjoisen polut

  1. Toni Tähti says:

    Täytyykin käydä joskus ajamassa tuolla Vaarinvuorella. Eipä ole tullut tuolla ennen ajettua. Hyvä että Viitasaareltakin löytyy vielä uutta pätkää ajettavaksi!

  2. Markus Kauppinen says:

    Vaarinvuoren mahdollisuudet olivat itsellekin yllätys, Rauhaniemi on vielä tutkimatta.

    Omien kokemusten jakaminen on hieno juttu, toivottavasti muidenkin harrastusten saloja avataan jatkossa täällä!

  3. Petri Kuntsi says:

    Vahingossa tosiaan tuon Vaarinvuuoren löysin. Tai paikka pisti silmään kartta-aineistoja selatessa, etenkin kansalaisen karttapaikan ilmakuvia. Ilmakuvissa näkyi huomattavasti enemmän uria kuin maastokartta-aineistossa, joten paikanpäälle piti lähteä katsomaan. Ja ihan mukava reitti sieltä paljastuikin. Ja tuolta on sitten helppo hurauttaa siirtymiä pitkin Kurkelaan.

  4. Pingback: Maastopyörän päivitysprojekti alkaa | Umpimähkään

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *