Maastopyöräilyä vanhassa kirkkosaaressa

Syksyn myötä alkaa pyöräilyinnostus hiipumaan sitä mukaa kun päivät viilenevät, illat pimenevät ja kelit alkavat paiskoa vettä naamaan. Joten kadonnut into liikkumaan pitää kaivaa joskus kiven alta. Kun kesä on mennyt suurimmaksi osaksi maanteiden laitoja ajellessa, syksyllä sitä suuntaa mielellään tuulelta suojaan metsäautoteille ja poluille. Yksi kohtuullisen varma tapa saada itsensä liikkeelle on lähteä koluamaan maastopyörällä paikkoja joissa ei ole aikaisemmin tullut ajettua.

 

Fillaria veneeseen

Fillaria veneeseen

Siitä lähtien kun maastopyörä ilmestyi talliin, on tullut selailtua lähiseudun kartta-aineistoja hieman toisin silmin. Mistä löytyisi hyviä maastopyöräilymaastoja, joissa olisi paljon polkuja ja uria? Pitkää selkeää reitistöä kylän pinnasta ei ole tarjolla, mutta pieniä alueita, jonne jostain syystä on polku- tai uraverkosto muodostunut, löytyy kyllä sieltä täältä. Ja yksi tällainen on aivan kirkonkylän kupeessa. Joskin pienen vesistönylityksen takana, Vanhassa Kirkkosaaaressa.

 

Veneen keulaa kohti Miekkasalmea

Veneen keulaa kohti Miekkasalmea

Tälläkertaa tarvittiinkin hieman normaalia pyörälenkkiä poikkeavammat valmistelut. Luonnollisesti veneilyyn liittyvät tarvikkeet, mutta muutama pyöränhuoltoon liittyvä työkalu enempi mukaan kuin tavallisesti. Tympeää olisi joutua keskeyttämään reissu pikku vian takia jonka olisi saanut korjattua paikanpäälläkin. Ja oli tiedossa että tulipaikkoja oli tarjolla, niin paketti makkaraa ja vähän syttyjä reppuun.

Aivan ummikkona en saareen lähtenyt. Viisi vuotta sitten olin tuonne muutaman geokätkön rakennellut ja silloin kävellyt saaren luoteisalueita. Eli jonkinlainen käsitys osasta polkuverkostoa oli ja siitä että siellä saattaisi pystyä maastopyörällä ajamaan. Kansalaisen karttapaikan aineisto lupaili myös että polkuja ja uria olisi ja saman vahvisti myös ilmakuva-aineisto. Eli ei auttanut muu kuin lähteä paikanpäälle tarkistamaan missä kunnossa nuo reitit olisivat.

Nahkurintien rannasta soutelin saaren länsireunalle josta kartan mukaan lähti ura kohti saaren sisäsosia. Uran pää löytyikin joskin hieman jo heinittyneenä.

Heinittynyt ura

Heinittynyt ura

Ura päättyi heinittyneeseen metsäaukeaan ja kadotin polun kokonaan. Ei siis kovin lupaava alku. Hetken tuumailtuani kävin hakemassa hautausmaan aidalta vauhtia ja kävelypelissä haeskelin josko uran rippeet jostain pilkottaisi. Mutta eipä löytynyt. Pyörä olalle ja kahlaamaan heinikkoa eteenpäin. Suunnaksi otin kaakossa siintävän metsänreunan, koska sieltä viimeistään polkua pitäisi alkaa tulla vastaan. Ja suunta osui oikeaan. Uran pohja löyty ja pääsin pienen kävelyn jälkeen jo ajamaan pyörälläkin.

Heinikossa ajelua
Tuo heinikko tuppaa olemaan aina mielenkiintoista ajettavaa. Kun siitä ei yhtään tiedä mitä tasaisen heinämaton alla oikeasti on. Siellä voi olla pitkäkin pätkä kovaa uraa, mutta kohta vauhti pysähtyy kuin seinään renkaan osuessa montun pohjaan.

Kuivunut lähde polun varrellaViisi vuotta sitten janoinen retkeilijä kävi sammuttamassa janonsa lähteellä, mutta tänä vuonna olisi jäänyt pullot täyttämättä.

Nyt kun polkuverkosto oli löytynyt niin eikun pyöräilemään. Kartta lupaili että lounaisrannan suuntainen ura veisi laavulle saakka joten nokka sitä kohti. Reitti oli pääosin heinittynyttä metsätien pohjaa. Välillä hyvinkin maastopyörällä ajettavaa ja välillä taas sellaista perunapeltoa, että oli parempi pistää kävelyksi. Viimeisellä sadalla metrillä piti tarkistaa gps:stä että a) missä olen ja b) mistä ryteiköstä rämmin läpi että pääse tulipaikalle. Joko tuo reitin loppupää on vesakoitunut ja kadonnut kokonaan laavulle tultaessa, tai sitten hukkasin sen. Loppulähestyminen rantautumispaikalle ei nimittäin kovin tyylikäs ollut :D.

Rantautumispaikka

Rantautumispaikka

Laavulla

Laavulla

Tuloreitti ei oiken vakuuttanut, joten pieni vaihtoehtoisen reitin kartoittaminen oli paikallaan. Puuvajan takaa lähtikin rannan suuntaisesti lupaava polku ja sitä seuraillen pääsikin metsäkoneurille jotka olivat huomattavasti ajokelpoisempia kuin varsinainen kartalla näkyvä ura.

Vanhaa metsäkoneuraa

 

 

Neulaspolkua kuusikossa

Neulaspolkua kuusikossa

Kulmavuoren takaa, saaren läpi Hiekkalahden tulipaikalle kulkeva polku oli varsin mukavaa ajettavaa. Eli selkeä kovapohjainen polku jota pääsi etenemään ihan vauhdikkaastikkin. Muutama hieman pehmeämpi paikka ja välillä ura katosi varvikkoon ja maisemallisesti perus talousmetsää, mutta pieni pätkä polkua hämärässä kuusimetsässä pelastaa tämän reitin.

Polku vei sinne minne pitikin, eli Hiekkalahden tulipaikalle. Puut olivat halkovajassa melkolailla lopussa, mutta samapa tuo. Ei nimittäin ollut niitä tulitikkuja. Tässä vaiheessa on syytä muistuttaa itseään yhdestä olennaisesta asiasta. Olen ottanut tavakseni tehdä näille normilenkeistä poikeaville retkille puhelimeeni niin sanotun tsekkilistan (check-list). Eli lista tavaroista joita on syytä ottaa mukaan. Esimerkiksi tälle saariretkelle listassa luki mm. seuraavaa: ”Kamera ja jalka, gps, vaihtopaita, iskaripumppu, puukko, tulitikut ja syttyä”. Näin. Nyt sitten enää tarvitsee ennen lähtöä lukea tuo lista. En nimittäin lukenut ja se aiheutti sen että tulitikkuja ei ollut mukana. Joten Hiekkalahti jäi perus turistikierrokseksi, eli paikkojen tarkastus, maisemien ihailu ja matka jatkui.

Hiekkalahdelta satakunta metriä takaisin päin polkua kohti sisämaata ja oikealle kartan mukaan lähtisi polku jota pitkin pääsisi Kirkkosalmen rantaan. Liian innokas ajelu kostautui ja uran pää jäi bongaamatta. Pieni tarkistus gps-laitteesta, parit ees-taas ajelut ja polku löytyi.

Pieni polku kohti kirkkosalmea

Pieni polku kohti kirkkosalmea

Polku johti Kulmavuoren pohjoispuolelle ja siellä olevaan leveämpään uraan joka laskeutui alas Kirkkosalmeen. Polku oli kapeudesta huolimatta mukavaa ajettavaa ja ura tuttuun tapaan heinittynyt.

Heinittynyttä uraa kohti Kirkkosalmea

Heinittynyttä uraa kohti Kirkkosalmea

Tuota väylää ajellessa kohti Kirkkosalmea, bongasin vielä yhden polun jonka kävin tarkistamassa. Kartan mukaan polku päättyisi Kulmavuoren kupeelle, mutta asia piti varmistaa. Polku alkoi lupaavasti ja oli välillä jopa erinomaista ajettavaa.

Polku mättäiden seassa

Polku mättäiden seassa


Mutta loppua kohti se alkoi katoamaan vesakkoon häviten miltei kokonaan. Jätin pyörän odottelemaan mättäälle ja kävin vilkaisemassa mihin asti kävellen pääsisin. Polun rippeet yhtyivät lopulta Kulmavuoren takana olevaan reittiin.

Vielä oli tarkistettavana kartassa merkitty kulkureitti, joka veisi rantaa myöden laiturilta hautausmaalle kulkevalle tielle. Juuri ja juuri omilla taidoilla tuo väylä oli ajettavissa. Välillä hieman juurakkoa, jyrkkiä nousuja, eli sanotaanko näin että ei mahdoton, mutta teknisesti siitä haastavimmasta päästä.

Vielä pikainen vierailu hautausmaalla ja oli aika soudella takaisin Haapasaaren maisemiin.

Lenkki alkaa lähestymään loppuaan

Lenkki alkaa lähestymään loppuaan

Hautausmaan portilla

Hautausmaan portilla

Lenkki heitetty ja paluusoutelu alkaa

Lenkki heitetty ja paluusoutelu alkaa

Viesti kotiin

Viesti kotiin

 

Pakko oli maistaa ennen kuvan ottoa

Pakko oli maistaa ennen kuvan ottoa

Kaikenkaikkiaan upea paikka. Polut alkavat harmittavasti kasvaa umpeen ja muutoksen viiden vuoden takaiseen huomaa selvästi. Ja näinhän se on. Kun ei ole kulkijoita niin polut eivät pysy auki. Maastopyörällä tuonne tuskin tulee palattua, mutta jalkapelissä varmasti vielä.

Lisäsin kulkemani urat ja polut Openstreet Map-aineistoon. Monessa esim. älypuhelimen karttaohjelmassa pystyy valitsemaan eri kartta-aineistoja, eli sen perinteisen maanmittaushallituksen aineiston rinnalla kannattaa joskus vilkaista myös tuota OSM:ia. Ainakin täällä Viitasaaren kirkonkylän tuntumassa :).

Julkaisu on kategorioissa Pyöräilevä toimistorotta and tagged , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *