Olipa tukkoista

Aivan loistava keli! Lämmintä 5 astetta ja tuulta ei juuri nimeksikään. Maasturi ja crossari olivat vielä talvirenkailla joten nappasin seinältä alas yksivaihteisen maantiesinkulan, tarkastin ilmanpaineet ja eikun tien päälle. Nelostietä kohti pohjoista. Reitin valintaa vahvisti Mustallasuolla liehuvat liput jotka näyttivät menomatkalla vastatuulta ja paluumatkalle myötätuulta. Nyt rullaa!

Vaan eipä rullannut. Taimoniemen jälkeen alkoi eturenkaasta kuulumaan pientä kihnutusta. Ensin olin näkevinäni että pieni kuivunut lehdenrääpäle oli tarttunut lokasuojaan ja aiheutti äänen, mutta eipä se ollutkaan. Nimittäin ei mennyt montaakaan sataa  metriä kun hoksasin mistä on kyse. Ajorata oli puhdas ja kuiva, mutta pientareen puolella oli asfaltin pinnassa aivan mitättömän ohut kerros savea. Ja tämä savi alkoi salakavalasti kertymään lokasuojan ja renkaan väliin. Ja tilanne paheni vääjäämättömästi. Kertaalleen pysähduin kaivelemaan tikulla tuota savea pois lokasuojien sisältä, mutta ensiapu oli vain hetkellinen. Löytänän kohdalla puskin alamäkeen hampaat irvessä kun pyörä ei kulkenut enää mihinkään. Viimeiset 100 metriä kannoin fillaria ja Pihtiputaan rajalla irroittelin kiekot pyöristä ja putsasin pyörän. Oli muuten savi tiukassa.

Eturenkaan pudistus käynnissä

Takarenkaan ja lokasuojan välistä irtosi myös kuraa ihan kiitettäväsi

Ja kylläpä pyörä kulki myötätuuleen iloisesti tuon puhdistusoperaation jälkeen! Paluumatkan ajoin sitten aivan kiinni valkoisen viivan vasemmassa laidassa pysytellen sopivan etäisyyden päässä tuosta rapakosta. Vain rekat tuli väisteltyä pientareen puolelle. Pitää tässä vielä tuumailla, että onko tosiaan ainoa vaihtoehto irroitella tuostakin pyörästä lokasuojat. Senpä tietää sitten että minkä näköinen ukko tulee kotiin pyörälenkin jälkeen, kun se kura mikä nyt tarttui lokasuojiin, tarttuu itse pyöräilijään.

Julkaisu on kategorioissa Pyöräilevä toimistorotta and tagged , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *