Viipyy kartoittamassa pyöräilyreittejä

kartoitusViipyytä pyydettiin tänä keväänä mukaan karttaprojektiin, jossa lopputuloksena olisi pyöräilykarttoja Viitasaarelta paperille ja verkkoon. Pieni työryhmä kävi läpi olemassaolevaa Viitasaaren pohjakartta-aineistoa ja sille pohjalle rakenneltiin puolenkymmentä pyöräreittiä, tauko- ja tulipaikkoja sekä nähtävyyksiä niiden varrella + muita toiveita. Ensimmäisenä tehtävänä oli selvittää oliko karttapohja riittävä pyöräilykartan tekemiseen ja sen jälkeen sitten mietitään miten asiassa edetään. Kartta suurpiirteisyydestään huolimatta oli ihan ok ja oikeastaan ainoat puutteet oli niin sanotun Ylä-Keiteleen kierroksen pohjoispäässä. Muutoin karttapohjaan sai kasattua hyvin Viipyynkin suosiossa olevat perusreitit variaatioineen (Soliskylän lenkki, Ylä-Keiteleen kierros, Pyydysmäki – Niinilahti – Ilmolahti sorakierros, Viitasaaren itä- ja pohjoispuolen reitistö).

Hieman ennakkoon lipsautettiin verkkoon tänä päivänä Viitasaaren Seudun 22.6. maastopyöräilyjutun oheismateriaalina syntynyt maastopyöräilykartta, johon on kerätty polkureitistöä siirtymätaipaleineen Viitasaaren kirkonkylän tuntumasta. Eli tällä päivämäärällä on avattu beta-versio Viipyyn Reitit sivustosta ja siellä ensimmäisenä karttana PDF-muodossa Viitasaaren kirkonkylän maastopyöräreitti Tour de Viitasaari – MTB.

Kategoriat: Jutut, Uutiset | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Kilometrikisa 2016 kiihdytti hurjaan vauhtiin

Viipyyläiset Suovanlahdella 29.5.2016 (Kuva: Nea Paananen)

Viipyyläiset Suovanlahdella 29.5.2016 (Kuva: Nea Paananen)

Kilometrikisa starttasi perinteisesti 1.5. ja jo toisena kisapäivänä oli selvä että ainakin osallistujamäärä pistetään uusiksi Viipyyn joukkueen voimin. Viime vuonna kisassa oli mukana 50 pyöräilijää ja tuo määrä saavutettiin tänä vuonna jo 2.5. Ja kun ensimmäinen kisakuukausi on saatu pakettiin niin joukkueen jäsenmäärä on 62 joista 59 on jo aloittanut kilometrien merkkaamisen. Eikä siinä vielä kaikki. Tällä vauhtia viime kesän kokonaispotti 68 593,3 kilometriä on paperia heinäkuun loppuun mennessä, sillä Viipyy rullaili loistavassa keväisessä pyöräilysäässä toukokuun viimeiseenä päivänä tauluun lukemat 23 000 kilometriä! Eli karvan vajaa 400 kilometriä per pyöräilijä! Loisto suoritus! Mikä mukavinta.. Viipyy ei ole enää pelkästään viitasaarelainen joukkue vaan mukaan on hypännyt fillaristeja myös naapurikunnista, tuttujen pyöräilyreittien varsilta.

=> Lue lisää kapteenin blogista Keskisuomalaisen sivuilta: ”Viipyyn pyöräilijät jälleen ennätysjahdissa”.

Kategoriat: Jutut | Avainsanoina , , | Jätä kommentti