Viipyyläiset starttasivat pyöräilyn kesäkauteen

Valtakunnallisen Kilometrikisan myötä viitasaarelaispyöräilijät starttasivat rytinällä pyöräilyn kesäkauteen. Vapunpäivänä starttasi sekä kisa, että porukkalenkit Viitasaaren torilta. Seitsemän pyöräilijää kävi vaihtelevassa säässä ajelemassa Huopanankosken suunnalla. Tarjolla oli niin auringonpaistetta, kuin räntäsadettakin. Mutta pikku vihmominen ei rennonletkeää pyöräilyporukkaa haitannut.

Porukkalenkki lähdössä kohti Huopanankoskea (Kuva: Juha Toikkanen 2014)

Porukkalenkki lähdössä kohti Huopanankoskea (Kuva: Juha Toikkanen 2014)

km_kisa_startti_01Kilometrikisan starttiviikon sunnuntai-iltaan mennessä Viipyy – Team Viitsaaari joukkueeseen oli ilmottautunut 16 pyöräilijää, joista 11 oli jo aloittanut kilometrien polkemisen. Ensimmäisen viikon saldoksi joukkueelle kasaantui 800,2 kilometriä. Ensimmäisen kisapäivän porukkalenkki oli sen verran vakuuttava, että hetken aikaa joukkue piti piensarjan piikkipaikkaa hallussaan ja pitkään senkin jälkeen pysytteli kymppisakin tuntumassa. Mutta kun viimevuosien kisahirmut saivat koneensa käyntiin ja viikonlopun pyöräilyt alkoivat muillakin joukkueilla kirjaantumaan, asettui viitasaarelaisjoukkueen sijoitus pykälään 77.

Kilometrikisa on joukkueen osalta startannut hienosti. Kilometrejä alkoi kertymään viikonlopun räntäsateista huolimatta. Vaikka kisa onkin jo startannut, niin mukaan pääsee edelleen. Ilmottautuminen onnistuu koko kisan ajan ja kaikki toukokuun 1. päivästä lähtien ajetut kilometrit lasketaan mukaan. Kisakalenteriin voi merkitä ajetut kilometrit myös takautuvasti! Jos fillarointi kuuluu harrastusvalikoimaasi (arki, huvi, työmatka, kuntoilu), niin yhteyttä vain allekirjoittaneeseen

Lisätietoa:

Viipyy – Viitasaaren pyöräily-yhteisö – kotisivut
Kilometrikisa – kotisivut

Kategoriat: Uutiset | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Pyöräilijät jälleen kilometrien kimppuun

kilometrikisa-2014-logo

Kuukauden palautumistauko Talvikilometrkisasta alkaa olla puolivälissä, joten on aika suunnata katseet kohti kesän varsinaista pääkisaa eli Kilometrikisaa vuosimallia 2014.

”Kilometrikisa on yritysten, työyhteisöjen, osastojen, yhdistysten, seurojen tai minkä tahansa joukkueiden välinen leikkimielinen kilpailu, jossa osallistujat kirjaavat pyöräilykilometrejään ylös ja kartuttavat oman joukkueen kilometrisaldoa.” – Kilometrikisa

Toukokuun 1. päivästä se starttaa jatkuen syyskuun loppuun sisältäen 144 kisapäivää. Voit perustaa kilpailuun joko oman joukkueen työporukan tai kavereiden kesken tai jos haluat mukaan Viitasaaren pyöräily-yhteisön porukkaan niin sekin käy vallan mainiosti. Sinun tarvitsee vain täyttää rekisteröitymiskaavake kilometrikisan sivuilla ja sen jälkeen voit joukkueen osallistumiskoodilla liittyä haluamaasi joukkueeseen. Kilpailuun osallistuminen ja mukana olo ei maksa mitään.

Viime vuonna ketjuja kiristeli Team Viitasaari joukkueessa 24 pyöräilijää ja mukana oli niin työmatkapyöräilijöitä, retkipyöräilijöitä kuin kuntohirmujakin. Yhteensä kilometrejä kertyi joukkueelle 26 229 kappaletta.  Ja kuten kesällä 2013, mukaan Viipyy – Team Viitasaaari joukkueeseen pääsee kesäisestä kilometrimäärästä riippumatta. Ajoit sitten lenkin kesässä, viikossa tai päivässä, niin olet tervetullut!

Lisätietoa kilometrikisan virallisilta sivuilta (www.kilometrikisa.fi) ja Viitasaaren pyöräily-yhteisön kotisivuilta (www.kuntsi.net/viipyy) ja jos heti innostuit niin Viipyy – Team Viitasaari joukkueen osallistumiskoodin saa joukkueen kapteenilta Petri Kuntsilta (petri@kuntsi.net).

Kategoriat: Uutiset | Avainsanoina , , , | 1 kommentti