Vuoden 2024 pyöräilyteko palkinto Mikko Koivistolle

Viipyy:n Vuoden pyöräilyteko palkinto annettiin 1.4. Mikko Koivistolle. Perusteluina valinnalle voidaan todeta, että Mikko on ollut alusta – eli vuodesta 2013 – saakka ollut aktiivisesti mukana pyöräily-yhteisön toiminnassa. Hän on tuonut mukanaan kaikille retkille hyvää tunnelmaa, henkeä ja huumoria. Pyöräretket Mikon seurassa ovat aina kevyempiä ja leppoisampia, kuin ilman häntä. Vaikka olisi rankempikin reitti, niin silti tämä pitää paikkansa.

Pokaali löysi uuden omistajan. Vasemmalla pokaalinen edellinen haltija, Antti Hiltunen ja oikealla uusi, Mikko Koivisto.

Mikko on antanut hyvää mallia siinä, kuinka kalusto pidetään kunnossa ja puhtaana. Lenkille lähtiessä on hänellä renkaiden paineet takuulla arkistettu ja kohdallaan. Sekin on nähty että oma polkupyörä on hänelle niin rakas, ettei sitä ole raskinut yöksi ulos jättää, vaan sen paikka on ollut vuoteen vieressä. 

Ehkä ainut pieni kritiikin aihe Mikkoon pyöräilijänä liittyy siihen, ettei hän osaa käyttää kaikkia pyörän vaihteita. Kevyen välityksen rattaat ovat Mikon pyörässä jokseenkin käyttämättömät.

Vuoden pyöräilyteko-palkinto on Viitasaaren pyöräily-yhteisön vuonna 2014 perustama kiertopalkinto, jolla halutaan nostaa esiin viitasaarelaisia pyöräilijöitä ja pyöräilytekoja, jotka ovat edistäneet viitasaarelaista pyöräilykulttuuria, Viitasaaren pyöräily-yhteisön toimintaa tai muulla tavalla tuonut Viitasaarelle positiivista fillarihenkeä.

Palkinto jaettiin nyt seitsemättä kertaa.

Katso myös aiemmat palkinnon saajat ja peruskirja.

Kategoriat: Yleinen | Jätä kommentti

Vuoden 2023 pyöräilyteko palkinto Antti Hiltuselle

Viitasaaren Pyöräily-yhteisön aktiivijäsenen, Antti Hiltusen lähtöjuhlaa vietettiin Viitasaaren seurakuntatalolla 4.2.2024. Antti siirtyy Viitasaaren seurakunnan palveluksesta Tikkakoskelle, Jyväskylän seurakunnan palvelukseen. Lähtöjuhlan yhteydessä Viitasaaren pyöräily-yhteisö palkitsi Antin Vuoden pyöräilyteko palkinnolla.

Perustelut ovat:

”Vaikka Viipyy onkin ollut vapaamuotoinen, puolianarkistinen pyöräily-yhteisö, olemme järjestäneen ensimmäisen 10 vuoden aika läjäpäin tapahtumia, pyöräretkistä kesäkausien avajaisiin, remonttipajoista 200 km pyöretkiin ja pienemmistä tuumailukokouksista täytekakkuja pursuaviin gaalailtoihin. Ja kaikki tämä tapahtunut ei ilmestynyt tyhjästä. Tarvitaan ideoitsijoita, järjestäjiä ja osallistujia. Ja että Viipyyn porukassa on jotain järjestetty, niin Antti on aika usein ollut siinä avainasemassa. Tönäissyt homman alkuun tai ottanut sen vetopaikan kun muilla on alkanut homma hyytymään. Antti, yhtenä ”perustajajäsenistä” on koko 10 vuotisen viipyyuransa aikana edistänyt Viitasaarelaista pyöräilykulttuuria, Viitasaaren pyöräily-yhteisön toimintaa ja tuonut teoillaan ja puheillaan Viitasaarelle positiivista fillarihenkeä.”



Palkinnon ojensi Viipyyn kilometrikisan kapteeni Petri Kuntsi (Kuva: Alpo Syvänen)
Antti Hiltunen (Kuva: Alpo Syvänen)
Kategoriat: Uutiset, Yleinen | Avainsanoina , | Jätä kommentti