Vuoden 2024 pyöräilyteko palkinto Mikko Koivistolle

Viipyy:n Vuoden pyöräilyteko palkinto annettiin 1.4. Mikko Koivistolle. Perusteluina valinnalle voidaan todeta, että Mikko on ollut alusta – eli vuodesta 2013 – saakka ollut aktiivisesti mukana pyöräily-yhteisön toiminnassa. Hän on tuonut mukanaan kaikille retkille hyvää tunnelmaa, henkeä ja huumoria. Pyöräretket Mikon seurassa ovat aina kevyempiä ja leppoisampia, kuin ilman häntä. Vaikka olisi rankempikin reitti, niin silti tämä pitää paikkansa.

Pokaali löysi uuden omistajan. Vasemmalla pokaalinen edellinen haltija, Antti Hiltunen ja oikealla uusi, Mikko Koivisto.

Mikko on antanut hyvää mallia siinä, kuinka kalusto pidetään kunnossa ja puhtaana. Lenkille lähtiessä on hänellä renkaiden paineet takuulla arkistettu ja kohdallaan. Sekin on nähty että oma polkupyörä on hänelle niin rakas, ettei sitä ole raskinut yöksi ulos jättää, vaan sen paikka on ollut vuoteen vieressä. 

Ehkä ainut pieni kritiikin aihe Mikkoon pyöräilijänä liittyy siihen, ettei hän osaa käyttää kaikkia pyörän vaihteita. Kevyen välityksen rattaat ovat Mikon pyörässä jokseenkin käyttämättömät.

Vuoden pyöräilyteko-palkinto on Viitasaaren pyöräily-yhteisön vuonna 2014 perustama kiertopalkinto, jolla halutaan nostaa esiin viitasaarelaisia pyöräilijöitä ja pyöräilytekoja, jotka ovat edistäneet viitasaarelaista pyöräilykulttuuria, Viitasaaren pyöräily-yhteisön toimintaa tai muulla tavalla tuonut Viitasaarelle positiivista fillarihenkeä.

Palkinto jaettiin nyt seitsemättä kertaa.

Katso myös aiemmat palkinnon saajat ja peruskirja.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *