Pyöräilijät kilpailukauden päätöslenkillä

Nelostiellä matkalla kohti Taimoniemeä (kuva: Markku Vihava 2014)

Nelostiellä matkalla kohti Taimoniemeä (kuva: Markku Vihava 2014)

Viitasaaren pyöräily-yhteisön joukkueen kesän kestänyt kilpailuhenkinen pyöräilyurakka alkaa olla loppusilausta vaille valmis. Toukokuun 1. päivä startannut valtakunnallinen pyöräilyn Kilometrikisa, kokosi jälleen pari tuhatta joukkuetta ja miltei 30 000 pyöräilijää keräämään kilometrejä joukkueilleen. Vajaan viiden kuukauden ajelut saavat päätöksensä maanantaina 22.9. (Liikkujan viikon autoton päivä), jonka jälkeen saadaan joukkueet lopulliseen järjestykseen. Viitasaaren pyöräily-yhteisön joukkue oli kisassa toista kesää mukana ja pikkuhiljaa kilpailun ja pyörälenkkien myötä alkaa muodostumaan myös perinteitä itse kisan rinnalle. Sellaiseksi on asetumassa kilpailun päätöspäivän läheisyydessä ajetteva ”Kisakauden päätöslenkki” joka viime vuonna suuntautui Kellankosken tulipaikalle makkaranpaistoon. Paikka on upea ja sopivan matkan päässä, joten pyöräilyporukka päätti tehdä retkestä perinteen ja kisan 2014 päätteeksi etupyörät suunnattiin jälleen kohti Kellankoskea.

Pyöräilijät laskeutumassa Kellankoskelle (kuva: Markku Vihava 2014)

Pyöräilijät laskeutumassa Kellankoskelle (kuva: Markku Vihava 2014)

Pilvipoutainen keli, lämmintä hieman toistakymmentä astetta ja aurinko pilkahteli välillä pilvien lomasta. Loistava syyskyinen pyöräilykeli saatteli seitsemää pyöräilijää Viitasaaren torilta Kurkelan ja Taimolahden kautta kohti Taimoniemeä ja sitä kautta Kellantien varressa sijaitsevaa Kellankosken tulipaikkaa. Matka eteni reipasta retkivauhtia pienien jutustelutaukojen siivittämänä ja noin tunnin ajelun jälkeen porukka saapui Kellankoskelle jonne huoltojoukot olivat viritelleet tulet valmiiksi.

Kalusto parkkiin (kuva: Markku Vihava 2014)

Kalusto parkkiin (kuva: Petri Kuntsi 2014)

Kellankoskella hienot puitteet evästauon pitämiseen (kuva: Markku Vihava 2014)

Kellankoskella hienot puitteet evästauon pitämiseen (kuva: Markku Vihava 2014)

Paluumatkalla pieni tauko Ilolanmäellä (kuva: Petri Kuntsi 2014)

Paluumatkalla pieni tauko Ilolanmäellä (kuva: Petri Kuntsi 2014)

Hieno pyöräilykesä sai arvoisensa päätöksen. Muisteltiin ajettua kesää, kauhisteltiin kärkipään hurjia kilometrimääriä, uhottiin viimeisen päivän lenkkien pituuksilla ja kertailtiin loppukesällä sattuneitä rysähdyksiä. Useampikin paketti kului makkaraa ja suklaata jutustelun lomassa kun mietittiin että onko elämää kisan jälkeen. Todettiin että loistavia syyspyöräilykelejä on tulossa ja ne käytetään hyväksi vielä muutamalla porukkalenkillä.

Paluumatka perinteisesti Kymönkosken kautta ja vielä yksi perinne saatiin siirrettyä vuoden 2013 päätöslenkiltä tähän vuoteen kun hieman ennen kirkonkylää alkoi vesisade. Viitasaaren pyöräily-yhteisö kiittää joukkueessa mukana olleita. Palataan kesäisen kilometrikisan muodossa asiaan toukokuussa 2015.

Kategoria(t): Jutut Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *